Mitä Armeniassa syödään, III osa: Lihan syönnin ja tuotannon problematiikkaa armenialaisittain

Perinteinen elämäntapa ja nykyaika kohtaavat Armeniassa.

Samaan aikaan, kun osassa maailmaa pyritään vähentämään lihan syöntiä, eläinten tehokasvatusta, lihan tuotannon kustannuksia ja siitä aiheutuvia kasvihuonepäästöjä ja samaan aikaan parantamaan kotieläinten hyvinvointia ja lähiruoan saatavuutta, Armeniassa tilanne on aivan toinen.

Vaikka Armeniassa on tilastoitu olevan yli 335 000 maatilaa ja noin 70 prosenttia Armenian alueesta on luokiteltu maatalousmaaksi, peltomaan osuus on vain 15 prosenttia kokonaisalueesta. Keskimääräinen tilakoko on 1,4 ha. Noin 30 prosenttia Armenian työntekijöistä työskentelee maataloussektorilla. Näistä luvuista saa selkeän käsityksen siitä, että lihantuotannossa (ja maataloudessa yleensäkin) on haasteita, jotka estävät tehokkaan tuotannon kasvattamisen. Mm. maaperän huonontuminen, laidunmaiden vajaakäyttö ja tuotannon epätasaisuus ovat edelleen suurimmat ongelmat. Suurin osa maidosta tuotetaan kesäkuukausina, kun taas talvikuukausina lehmät ovat ummessa, ja vähäinen maidontuotanto käytetään omassa taloudessa.

Onnelliset.

Keskiverto armenialaisperheen ruokapöydässä tarjotaan lihaa harvoin, yleensä vain juhlapäivinä. Usemmiten se on kanaa, harvemmin nautaa, possua tai lammasta. Arkipäivän ruokavalio koostuu leivästä, kasviksista ja yrteistä, hedelmistä ja pähkinöistä sekä maitotuotteista ja kananmunista. 

Kanat ovat oleellinen osa armenialaista kotitaloutta.

Talouksien omavaraisuus on tärkeä asia. Jokaisella on jonkinlainen kasvimaa ja hedelmätarha, missä tallustelee muutama kana tai muu siipikarjan edustaja, sekä muutama lehmä ja kenties possu. Omiksi tarpeiksi tehdään voita, juustoja ja hapanmaitotuotteita. Syksyllä teurastetaan jokin suurempi eläin, josta käytetään kaikki osat. Osa lihasta kuivataan tai tehdään makkaroiksi, jotka säilyvät pitkään.  

Tietenkin ne, joiden pääelinkeino on karjataloudessa, omistavat useita nautoja tai kymmeniä lampaita. Pelkällä karjataloudella eläminen ei kuitenkaan ole yleistä. Armeniassakin vähemmistönä elävät jesidit ovat erikoistuneet lampaiden ja vuohien kasvatukseen. He ovat myös tunnettuja laadukkaasta hunajasta.

Mutkan takana voi tulla vastaan tällaisiakin jalankulkijoita.

Naudat, possut, lampaat, vuohet ja hevoset laiduntavat Armenian vuorilla paimenten ja suurten laumanvartijakoirien (Armenian gampr) vartioimina. Aidattuja laidunmaita ei ole. Kylän paimen kokoaa aamulla eläimet taloista laumaksi ja johdattaa ne päiväksi vuoriniityille syömään. Illan tullen palataan kotiin lypsylle ja suojaan yöllä saalistavilta petoeläimiltä. 

Matkalla niityille.

Eläimet teurastetaan pääosin kotona. Jos haluat tuoretta lammasta, menet lampurin luo. Hän esittelee sinulle kauneimmat kasvattinsa ja voit valita mieleisesi muutaman iloisesti määkivän kikkarapään joukosta. Jos karjankasvattajalla on säädösten mukaan tarkastetut eläimet, hän voi myös toimittaa niitä teurastamoon ja edelleen jalostettavaksi. Tällaisissa tapauksissa yhden ja kahden eläimen myyminen kerrallaan teurastamoon on harvoin kannattavaa. Jo pelkkä eläimen kuljettaminen autolla paikasta toiseen, on useimpien mielestä silkkaa hulluutta. 

Koska lähes kaikki ruoka Armeniassa on luomua lähiruokaa ja aliravitsemus on edelleen ajankohtainen ongelma, kaikenlaisia ruokatrendejä ja muuhun kuin sairauksiin perustuvaa syömisen rajoittamista pidetään järjettöminä. Matkailijaryhmien kanssa olen nähnyt moneen kertaan sen, miten erilaiset käsitykset käytännössä voivat törmätä:

1. - Ryhmässämme on kaksi kasvissyöjää. - Selvä juttu. Voimme tarjota heille suolaheinää. - Mitä tarjoatte muulle ryhmälle? - Kolmea erilaista salaattia, sienikeittoa, riisiä, paistettuja perunoita, hernemunakasta, juustoja, tuoretta leipää ja grillattua kanaa. 

2. - Yksi asiakkaistani ei syö punaista lihaa. - Voi ei! Tuleeko hänelle siitä myrkytys? Onko hän siis kasvissyöjä? Voin leikata punaiset osat pois - meillä onkin oikein hyväläskinen possu tapettuna!

https://www.trade.gov/country-commercial-guides/armenia-agriculture