Kohtaamisia Armeniassa, osa 1: Sergei.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on tuonut Armeniaan paljon paluumuuttajia, mutta myös venäläisiä ja ukrainalaisia, erityisesti nuoria ihmisiä.

Sergei tuli Armeniaan, koska ei voinut palata enää kotiin Venäjälle. Kolmekymppinen komea, herkkä, älykäs ja hyväsydäminen nuoren perheen isä työskentelee norjalaisessa laivayhtiössä öljytankkerien perämiehenä ja rakastaa ammattiaan. Sergei oli juuri vienyt laivansa Brittein saarille, kun hänen esimiehensä, yhtiön venäläisen sivukonttorin päällikkö soitti ja kertoi, että on palattava heti Venäjälle ja osallistuttava liikekannallepanoon, jos käsky tulee, ja työt keskeytetään. Sergei ymmärsi, että jos hän palaa Venäjälle, hän ei pääse enää pois eikä voi myöskään harjoittaa ammattiaan. Hänen kotikaupungissaan Novorossijskissa on paljon armenialaisia, ja Armenia tuntui hyvältä ja turvalliselta paikalta miettiä tilannetta. Niinpä Sergei vuokrasi meiltä huoneen 5 yöksi Booking.com:in kautta. Myös muutamia hänen ystäviään ja työtovereitaan tuli lähistön majoituspaikkoihin samasta syystä.

Sergei vaikutti jotenkin eksyneeltä, ja yhtenä iltana sammutellessani ulkovaloja jäin puutarhan penkille istumaan ja juttelemaan hänen kanssaan, ja hän kertoi elämästään, ukrainalaisesta isoäidistään ja sukulaisista "verirajan toisella puolen". Kysyin, haluaisiko hän teetä tai olutta tai lasin viiniä, mutta hän näytti limsapulloa ja kertoi ettei juo ollenkaan alkoholia. Näytti kuvia kauniista vaimostaan ja vuoden vanhasta pikku tyttärestään. Sergein isällä on puutavarafirma, jossa Sergei on autellut pikkupojasta saakka, ja hän edelleen työskentelee siellä loma-aikoinaan.

Sergein juttelussa toistui yhtenään "Minun kotini ei ole kaukana". Hän sanoi: "Nyt asun tässä pikku huoneessa, mutta kun katson naisemaa, se on melkein kuin kotona: puutarhat, vuoret, pieni kylä kaikessa rauhassa."

Sergein kotikaupungin Novorossijskin ystävyyskaupunki Ukrainassa oli Odessa. Joka vuosi pikku Sergei koulutovereineen lähti bussiretkelle Odessan ystävyyskoululle ja joka vuosi ystävyyskoululaiset Odessasta tulivat Novorossijskiin. Lapset asuivat perheissä ja heistä tuli sydänystäviä.

Neljä kuukautta sitten Sergei törmäsi eräällä lentokentällä sattumalta Volodimiriin, joka oli ollut hänen kirjeenvaihtokaverinsa Odessassa vuosia. Sergei oli asunut Volodimirin perheessä aina kaikilla koulun ystävyyskaupunkiretkillä, ja Volodimir oli vastaavasti Sergein perheelle "oma poika Ukrainassa ". Sergei kertoi, että hän ilahtui kovin nähdessään jo kaukaa hyvän ystävänsä lapsuudesta, mutta Volodimir lähestyi vakavin kasvoin, eikä lyönyt kättä, vaan sanoi: " Sergei, sinä olet minun viholliseni."

Sergei sanoi, että sillä hetkellä hän ymmärsi, että mikään ei ole enää entisellään, eikä keneenkään voi luottaa.

Mutta Sergei huokui luottamusta ja toivoa. Hänen luja kädenpuristuksena ja suora, sininen katseensa oli täynnä rauhaa, ystävyyttä ja uskoa tulevaisuuteen.

Sergei vuokrasi asunnon Jerevanin läheltä ja järjesti vaimolleen ja pikku tyttärelleen lentoliput Armeniaan. Häntä suretti, että ei ole tietoa milloin voi nähdä jälleen kotiseudun, vanhemmat ja ystävät, milloin ihmiset voivat elää rauhassa ja miten käy uuden, hienon auton, jonka hän osti vasta vähän aikaa sitten.

Sergei tykkäsi miehestäni Hannusta ja Hannun jutuista ja munakokkelista ja kiitti joka ikisestä pikku asiasta. Annoin hänelle lämpimän lähtöhalauksen ja toivotin tervetulleeksi meille Armeniaan tai Suomeen, yksin tai perheen kanssa milloin tahansa.

Kuvassa Sergein kotikaupungin satama. Maisema on tosiaan niin kuin meillä - merta lukuunottamatta.

Kuva: RU.WIKIMEDIA:ORG