Päivitystä Armenian koronatilanteeseen

Elokuussa 2020 kirjoitin Armenian koronatilanteesta. Kun tuosta on nyt kulunut jo lähes puolitoista vuotta, tiedämme viruksesta paljon enemmän, se on aiheuttanut useita eri tartunta-aaltoja ja muuntanut muotoaan erilaisiksi virusvariaatioiksi. Elokuun 2020 jälkeen on saatu useita rokotteita maailmanlaajuiseen käyttöön, kansalaisten rokotukset ovat edistyneet ja taudin kanssa on opittu elämäänkin - hyvin tai huonommin. 

Kun nyt tilanne yksityisen ihmisen kannalta on lähes sama joka puolella maailmaa, on huomattu, että matkustaminen on yhtä turvallista tai turvatonta kuin lähikaupassa asiointi. Turvavälit, hengityssuojat ja käsienpesu sekä massatapahtumien välttäminen - siinä ohjeet, joita jokaisen tulee noudattaa paikasta riippumatta. Koronan voi saada kuka tahansa missä tahansa, sen sijaan elimistön reagointi virukseen on hyvin yksilöllistä. Korona ei häviä maapallolta vuosikausiin. Todennäköisesti saamme tulevaisuudessa riesaksemme ehkä jopa vieläkin kammottavampia virustauteja.

Armeniassa todetaan edelleen alle 300 tapausta vuorokaudessa, tänään 289 (Suomessa 8 661), omikron -muunnosta ei ole tavattu ja sen leviämistä Armeniaan pyritään hidastamaan matkustusrajoituksilla Afrikasta.  Nuo 289 ovat siis vain todetut tapaukset; on arvioitu, että jopa 50% sairastuneista olisi jäänyt diagnosoimatta, koska siellä ei herkästi hakeuduta hoitoon eikä käydä testissä, jos vähäisten oireiden kanssa pärjätään kotona. Näin ollen koronan sairastaneista ei ole luotettavia lukuja. Toisaalta nythän Suomessakin tilanne on sellainen, että koronatestiin ei edes pääse, jos pärjää kotona.

Armeniassa rokotukset etenevät nyt vauhdilla ja täysi rokotussarja on pakollinen mm. kaikille hoito- ja asiakaspalvelussa työskenteleville. Koronapassi vaaditaan teattereihin, museoihin, ravintoloihin ja kahviloihin. Laitan alle tilastofaktaa, mutta niitä lukiessa kannattaa muistaa, että Armenia on noin Uudenmaan kokoinen ja väestömäärä on alle 3 miljoonaa. 

TODETTUJA TAPAUKSIA KAIKKIAAN (12.1.2022)
Suomi 347 276, Armenia 346 513

KUOLEMAT
Suomi 1 688, Armenia 8 010

PARANTUNEET
Suomi 46 000, Armenia 333 200

TÄLLÄ HETKELLÄ AKTIIVISIA TAPAUKSIA
Suomi 299 588 (tehohoidossa 56), Armenia 5 101 (tehohoidossa 6)


Tautitilanne Armeniassa on näyttää siis tällä hetkellä paljon valoisammalta kuin Suomessa. Armeniaan ovat tervetulleita kaikki täyden rokotussarjan saaneet henkilöt (lukuun ottamatta tiettyjä Afrikan maita).

Tilannetta voi seurata esim. täältä: https://www.worldometers.info/coronavirus/country/armenia/

Itse olen matkustanut aika lailla normaalisti lukuun ottamatta kevättä 2020. Silloinhan vielä elettiin toivossa, että virus pyyhkisi maailman yli muutamassa kuukaudessa ja se siitä. Kun alkoi käydä selväksi, että tautiaaltoja tulee useita eikä tilanteella näy parannusta vielä vuosiin, päätin elää täysillä tilanteen sallimissa rajoissa. Olen korona-aikana käynyt neljä kertaa Armeniassa, kerran Georgiassa ja kerran Gran Canarialla. Viime vuonna olin Suomessa yhteensä 7 kk. Elämä on ollut joka paikassa aika lailla samanlaista. Paikalliset säädökset ovat tuoneet vähän vaihtelua rutiineihin: Georgian Tbilisissä hotellissa ei ollut buffet-aamiaisia, vaan aamiainen tuotiin huoneeseen ja Gran Canarialla saattoi saada 300 € sakon ellei käyttänyt hengityssuojaa julkisissa sisätiloissa. 

Maailma on muuttunut paljon lyhyessä ajassa. Joskus muutoksessa mukana pysyminen on vaikeaa. 

Kommentit

  1. Kiitos postauksestasi. Maailma on todellakin muuttunut paljon lyhyessä ajassa. Me täällä tiedetään että se pahin, koko pandemian ajan korkeimmat tartuntaluvut tulee lähiviikkoina, ennen kuin pandemia alkaa muuttumaan endeemiseksi, siis paikoittaisiksi epidemioiksi. Eilen oli Tukholmassa 6500 uutta tartuntaa ja tämä on vasta alkua. Täällä on kuninkaaliset ja politikot sekä monet muutkin saanet tartunnan. Itse olen Luojan kiitos säästynyt tartunnalta, mutta olen ollut enimmäkseen kotona, enkä ole tavannut juuri ketään perheen ulkopuolista. Olen saanut kolme rokotetta ja sen lisäksi myös influenssa ja pneumokokki rokotteen.
    Toivon parasta teille ja toivottavasti opiskelu on sujunut hyvin pandemiasta huolimatta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pyhä Sarkis - rakastavaisten suojelija

միասին հաց կիսենք - Mitä Armeniassa syödään, I osa

Kohtaamisia Armeniassa, osa 1: Sergei.