Artsakh - musta puutarha

Sota kesti kuusi viikkoa. En ole blogannut pitkään aikaan. Googlen toiminta on ollut vaihtelevaa, minkä lisäksi poden taisteluväsymystä. Nyt kuitenkin kerron, mistä täällä konkreettisesti soditaan, eli mikä on Vuoristo-Karabah, armeniankieliseltä nimeltään Artsakh.

Aluksi kannattaa katsoa tästä Artsakhin historia lyhyesti selitettynä.  

Artsakh (Vuoristo-Karabah)

Perustiedot ennen 2020 sotaa

Nimi: Vuoristo-Karabahin tasavalta tai Artsakhin tasavalta

Pääkaupunki: Stepanakert

Kieli: Armenia

Väestö: 148,100 henkilöä (2018)

Etninen rakenne: 95% armenialaisia, 5% vähemmistöjä kreikkalaisia, venäläisiä, ukrainalaisia, assyrialaisia, georgialaisia, azereja jne.)

Uskonto: kristinusko, 95% väestöstä kuuluu Armenian apostoliseen kirkkoon

Sijainti: Armenian ylängön kaakkoisosassa, rajanaapurit: lännessä Armenia, pohjoisessa ja idässä Azerbaidzan, etelässä Iran. Alue käsittää Karabahin tasangon itäosan ja ulottuu länsi-itä -suunnassa Karabahin alangolle, joka muodostaa suurimman osan Kura-Araksin    tasangosta. 

Maasto: vuoristoinen ylänkö

Alue: 12 000 km2, josta 1041 km2 Azerbaidzanin miehittämää aluetta.

Lainsäädäntö: Vuoristo-Karabahin perustuslaki

Lippu: hyväksytty Artsakhin tasavallan korkeimmassa neuvostossa 2.6.1992

Kävin Artsakhissa 

ensimmäisen kerran syksyllä 2010. Silloin vaikutuksen tekivät monet sodasta (1992-1994) kertovat muistomerkit, mutta ennen kaikkea kuitenkin mieleen jäi villin vuoriston luonnon kauneus. Jos Armenia on kaunis monipuolisine vuoristomaisemineen ja vehreine laaksoineen, niin Artsakh on vielä "potenssiin 10", nimensä veroisesti musta puutarha.

Ohut, korkea vuoristoilma saa metsäiset rinteet näyttämään tummansinisen ja mustan sävyisiltä puistoilta, Kauniit, pienet kylät toinen toistaan vehreämmissä notkelmissa, kirkkaat vuoristopurot, jylhät rotkot salaperäisine polkuineen ja villeine omena- ja granaattiomenapuistoineen saa vierailijankin helposti vakuuttumaan paikallisesta legendasta, joka mukaan Edenin paratiisi sijaitsi täällä. 

Sittemmin Artsakhista on tullut paikka, johon tulee hinku päästä aina uudestaan ja uudestaan. Suomessa moneen on iskenyt Lapin hulluus, itselleni Koli on paikka, joka kutsuu säännöllisin väliajoin. 

"Tatik - Papik" (mummo ja pappa) - monumentti on Artsakhin kansallissymboli.

Ensimmäisellä Artsakhin matkalla vuosien1992-1994 sodasta kertoivat mm. panssarivaunujen raadot tasangoilla, azerien rekisterikilvistä tehty seinä ja tykin hylsy luostarin muurissa. Tuolla matkalla tutustuin myös veljeeni Artemiin, joka palveli Artsakhissa 1994 sodan loppuvaiheessa. Artem kertoi sodan todellisuudesta elävästi ratkaisevilla taistelupaikoilla, mm. Tigranakertin muinaisella linnoituksella ja Shushin kaupunkia rajaavan kalliojyrkänteen alla. Kävi selväksi, että voitto tuossa sodassa on armenialaisille erityisen tärkeä siitä syystä, että se on ensimmäinen voitto vuosisatoja jatkuneessa armenialaisten kärsimysnäytelmässä, jossa lukemattomat armenialaiset ovat menehtyneet vainojen, sotien ja kansanmurhan uhreina. Samalla kirkastui Artsakhin merkitys armenialaisille: Artsakh on Armenian helmi, muinaisen Suur-Armenian itäinen kukkanen, hurjien vuoristosissien tarinoiden maa, vahvan ja rohkean armenialaisheimon kotimaa. 

Tigranakertin arkeologiset löydöt kertovat Suur-Armenian valtakunnasta 100-luvulla eKr.

Parikymmentä vuotta sodan jälkeen sen vaikutukset näkyivät edelleen. Infrastruktuuri oli puutteellista: tiet huonoja, kaasun- ja sähkönjakelu takkuili, rakentaminen oli vaisua ja investointikohteita ei juuri ollut havaittavissa. Kaiken tämän osasyynä oli tietysti neuvostoajan jälkeinen korruptoitunut sisäpolitiikka. Mutta henki Artsakhissa oli rohkea ja tulevaisuuteen luottava. Vuosi vuodelta näkyikin myönteistä kehitystä investointien, paluumuuttajien ja väestön koulutus- ja elintason parantuessa.

Artsakhin kirkot ja luostarit

Vuosituhansia vanhasta armenialaisesta kulttuurista kertovat Artsakhin lukuisat linnoitukset ja muinaislöydöt. Kristillisen Armenian arkaaisia aarteita ovat useat vanhat luostarit, joista monet ovat olleet aikansa tiede-, taide- ja kulttuurilaitoksia kouluineen, kirjastoineen ja ylopistoineen. Esim. Amarasin luostarissa toimi ensimmäinen armeniankielistä kirjallisuutta käyttänyt koulu 400-luvulla. Luostarin perusti 300-luvun alkupuolella itse pyhä Grigor Valontuoja. Amaras on rauhan tyyssija, korkeiden muurien ympäröimä kokonaisuus, jonka vierellä on suuri, vanha hedelmäpuutarha. Nyt Amarasin rauhaa turvaavat venäläiset sotilaat. 

Gandzasar.

1200-luvulla merkittävin luostari alueella on ollut Gandzasar ("aarrevuori"). Sen suuri katedraali on yksi 1200-luvun armenialaisen arkkitehtuurin hienoimmista esimerkeistä. Historiankirjojen ja paikallisten löydösten mukaan luostari on ollut olemassa jo 900-luvulla, mutta nykyisen katedraalin rakennutti prinssi Hasan-Jalal Dawla vuosina 1216-1238. Katedraali vihittiin käyttöön Kristuksen kirkastumisen juhlana 22.7.1240, noin 700 papin voimin. Gandzasar oli vuosisatojen ajan merkittävä koulutus- ja käsikirjoituskeskus. Siellä on laadittu mm. ensimmäinen täydellinen armenialainen Հայսմավուրկ (Haysmavurk, kreikaksi Synaksarion) eli pyhien elämäkertojen kokoelma. 1700-luvun alussa luostarin piiriin kuului 900 kylää, joista jokaisessa oli satoja maataloja ja kauppiasperheitä. Tuona aikana Gandzasarilla oli myös merkittävä poiittinen asema Armenian taistellessa muslimivalloittajia vastaan.

Armenialainen sotilas Gandzasarissa.

Ammusten jälkiä Gandzasarin kirkon seinässä.

Gandzasarin pitkä ja värikäs historia sisältää monia kiehtovia kertomuksia. Nuorimpia niistä ovat 200 hääparin joukkovihkiminen 16.8.2008 ja luostarin 777-vuotisjuhlat vuonna 2017. Nykyään Gandzasar on Artsakhin suosituimpia matkailukohteita. 

Kolmas Artsakhin lukuisista luostareista, jonka   tässä   haluan mainita, on pohjoisessa  Shahumianin   maakunnassa   sijaitseva Dadivank. 300-luvulla   varsinaisen   luostarin perusti pyhä Grigor Valontuoja. Sitä   ennen paikalla on kilvoitellut pyhä Dadi, yksi   apostoli  Taddeuksen opetuslapsista   ensimmäiseltä vuosisadalta.   Pyhän Dadin hauta   löydettiin v. 2007 pääkirkon alttarin   alta. Myös   useita Khachenin alueen ruhtinaita on haudattu   kirkon eteisaulaan eli gavitiin (kreikaksi nartex). Luostarin nykyiset rakennukset on rakennettu 800- 1200 -luvuilla upealle, metsäiselle vuorenrinteelle.

Dadivankin freskoja. 

Kun kävin ensimmäisen kerran Dadivankissa, pitkä tie   luostariin oli kerrassaan järkyttävää  rytyytystä. Nyt Dadivankiin vie uusi asfalttitie. Sen upeita seinämaalauksia on hellävaraisesti restauroitu ja kirkkoja sekä koko aluetta on kunnostettu todella kauniisti.   

Rauhansopimuksen  astuttua voimaan 10.11.2020 Dadivankin pappi isä Hovhannes lähetti pääministeri Nikol Pashinyanille viestin: "Hei poikaseni, annoitko kirkkoni viholliselle? Minä  en jätä kirkkoani vihollisen käsiin. Jumala minua auttakoon." Pääministeri soitti isä Hovhannesille vastauksen: "Älä siirrä mitään irtaimistoa pois sieltä. Dadivankia ei luovuteta." Nyt luostaria vartioivat venäläiset rauhanturvaajat. 

Jäähyväiset Dadivankille. (Kuva: Radio Free Europe)

Shushi - enkelten kaupunki

Oi Shushi, oi kaunis Shushi! Neuvostoaikana Shushi oli niitä harvoja kaupunkeja, joissa azerit ja armenialaiset elivät rinnakkain. Rinnakkaiselo ei aina ollut rauhaisaa - Shushissa onkin viime vuosisatoina tapahtunut järkyttäviä armenialaisten massamurhia. 1992 Karabahin sodan alettua azerit lähtivät pois, ja sen jälkeen Shushin muutamasta tuhannesta asukkaasta valtaosa oli Azerbaidzanista vainoja paenneita armenialaisia. Neuvostoajasta jäi muistuttamaan mm. kolme moskeijaa ja suuri varuskunta-alue keskellä kaupunkia. Shushin linnoituksen muurit katsovat rotkon ja laakson yli itään. 

Näkymä kahvilasta Shushissa (2018).

Shushin sijainti kiilanmuotoisella tasanteella syvien rotkojen ympäröimänä on tehnyt siitä strategisesti merkittävän kaupungin kautta aikojen. Lachinin käytäväksi kutsuttu tie Armeniasta Artsakhiin kulkee Syunikin maakunnasta Shushin kautta Stepanakertiin. Shushiin saapuvaa tervehtii kaunis Pyhän Vapahtajan katedraali (Սուրբ Ամենափրկիչ մայր տաճար). Ensimmäisellä Artsakhin vierailulla ryhmällämme oli kunnia tavata Artsakhin arkkipiispa Pargev ja osallistua häihin katedraalissa. Nyt katedraali on osin tuhottu.

Video: Sevak Avanesyan soittaa Shushin katedraalissa.

Olen viettänyt Shushissa ikimuistoisia syreenintuoksuisia kevätiltoja sammakoiden kurnutusta kuunnellen ja shampanjaa maistellen. Olen tanssinut tangoa kaupunginmuurilla auringon laskiessa ja herännyt linnunlauluun auringonnousun kullatessa koko kaupungin. 

Shushi, enkelten kaupunki, on kallis ja tärkeä paikka kaikille armenialaisille. Shushin valtaus 1992 ratkaisi Karabahin sodan armenialaisten hyväksi. Pari viikkoa sitten azerien ollessa Shushin porteilla Artsakhin kohtalo ratkesi toisella tavoin. Shushista tuli jaettu kaupunki.  

Upea Jumalansynnyttäjän suojeluksen kirkko vihittiin Stepanakertissa vasta viime vuonna. 

Stepanakert kehittyi viime vuosikymmeninä pikkukaupungista moderniksi, kauniiksi Artsakhin pääkaupungiksi. Kaupungin vauraus ja tulevaisuuteen katsova asenne ei jäänyt huomaamatta. Viehättävät puistot kahviloineen ja suihkulähteineen ympäröivät uusia asuin- ja liikerakennuksia. Lukuisat yritykset olivat hyvässä nousukiidossa ja ulkomaiset investoinnit toivat vaurautta koko Artsakhin alueelle. Armenian upeimmat matot ja parhaat viinit tulivat Artsakhista. 

Elämänmenoa Stepanakertin torilla (2018).
  

Stepanakert kärsi sodassa pahimmat tuhot. Vihollisen linja oli nimenomaan siviilikohteisiin iskeminen. Stepanakertin sairaalat, koulut, kirkot, kaasu- ja sähkölaitokset sekä muut julkiset rakennukset kokivat iskuja iskujen perään: ohjusiskuja ja rypälepommeja. 300-400 kaupungin siviiliasukasta menetti henkensä ja tuhansia haavottui.   

Mitä nyt?

Eilen artsakhilaiset naapurimme palasivat Stepanakertiin. Evakkoaika ei ollut tällä kertaa pitkä, mutta jälleenrakennus kestää kauan. 

Armenia kärsi raskaat tappiot kuuden   viikon aikana. Lähes 2500 sotilasta ja   ainakin 300 siviiliä menetti henkensä.   Noin 75.000 ihmistä (lähes 90%   Artsakhin  väestöstä) joutui jättämään   kotinsa. Heistä vain murto-osa voi palata   takaisin, koska suurin osa Artsakhista  jouduttiin luovuttamaan Azerbaidzanille. Turkki on jättänyt syyrialaisia palkkasotureita alueelle ja asuttaa Artsakhia kiireesti siirtämällä väkeä sekä omilta että Azerbaidzanin alueilta. Muutamien kansainvälisten arvioiden mukaan alueelle on rakenteilla kansainvälisen terrorismin keskus.

Armenian samettivallankumouksen (keväällä 2018) jälkeinen pari vuotta kestänyt nousukausi on kokenut kovan kolauksen paitsi sodan, myös koronapandemian vuoksi. Kansan pettymys rauhansopimuksen koviin ehtoihin repii maan sisäistä poliittista kenttää. Kaikki Armenian taloudelliset ja henkiset resurssit joudutaan nyt suuntaamaan pakolaisten auttamiseen. Lisäksi kytee pelko sodan jatkumisesta. Sota ei ole ohi. Turkki jatkaa ottomaani-imperiumin rakentamista panturkismi-ideologian mukaisesti. 

Ainakin viisi seuraavaa vuotta rauhaa valvoo parituhatta venäläistä sotilasta. Tässä kaikki sodasta toistaiseksi - toivottavasti pitkäksi aikaa.

Kattava selonteko kuuden viikon sodasta täällä (englanniksi).